maanantai 21. maaliskuuta 2016

Teeseremoniaa ja taekwondoa!

 Iltanäkymiä East Gatelta.


 Taekwondon ekalla tunnilla kuunneltiin vaan korealaisen taekwondomestarin (sanoi olevansa kuuluisakin) juttuja aiheesta. Englanti ei ollut ihan niin sujuvaa, joten meni paljon ohi ja kyllästyi istuskeluun. Lopulta kaikki esittelivät itsensä ja kuvassa ihmiset jonottavat tilaamaan taekwondopukua, joka maksaa sen 25 000 wonnia eli jotain 22 euroa karkeasti arvioituna. (En ole matemaattisesti lahjakas!) :D 

Tokalla tunnilla harjoiteltiin itsepuolustusta, mutta opettaja, anteeksi mestari, näytti viisi liikettä kaikki yhden kerran ja sitten oli meidän vuoro toistaa ne. Todellakin muistin! Oltiin ihan pihalla mun parin kaa mitä piti tehdä. Ja aina tuli lisää liikkeitä ja epätoivo. Kuinka monta viikkoa selviän näillä tunneilla?? :D


Koska taekwondon ja Korean Culture Experience Programin (KCEP) välissä on vain 10 minuuttia, tulee kyllä kiire ehtiä Hanhak-choniin kokemaan korealaista kulttuuria! Tästä ohjelmastahan ei kerrottu meille etukäteen, koska muuten olisin varmaan perunut taekwondon ja osallistunut näihin mieluummin, Niistä ei tosin saa opintopisteitä, mutta kuulostavat aivan ihanilta! Olin musertunut kun viime viikolla Korean Paper Painting Art olikin peruttu, sillä olin vielä vaihtanut immigration bussia, että pääsisin sinne.


Mutta tässä tosiaan saman kulttuuriohjelman "Traditional Korean Tea Ceremony Manners". Saatiin myös mansikoita, jotka on hurjan kalliita täällä ja riisipalleroita, joissa oli sisällä hunajaa.


Tässä näytettiin miten teetä juodaan arvokkaiden vieraiden kanssa. Teekutsun järjestäjä istuu kuppien takana ja vanhin vieras vasemmalla. Teeseremonia tuntui hyvin monimutkaiselta suomalaiselle, joka vaan laittaa teepussin kuppiin ja vettä päälle. Teekupit lämmitettiin eka kuumalla vedellä, joka heitettiin pois, sitten kuumaa vettä kaadettiin lämmityskannusta sekoituskannuun, johon laitettiin teelehdet, sitten vasta kuppeihin. Kupit kiersivät koko kehän vieraalta vieraalle kunnes vanhin sai ekana kuppinsa ja muut perässä. Sitten piti juoda tasan kolmella hörppäyksellä kuppi tyhjäksi, muuten oli nolo. Ja sitten syötiin marenkeja. Aina kahdella kädellä otetaan ja annetaan kaikki kupit ja kulhot.


Luulisi että yksityinen teeseremonia olisi kestänyt vähemmän aikaa, mutta ei, se kesti yhtä kauan. Välissä aina rukoiltiin. Ja kannun nuppiin ei saa koskea, koska se ilmeisesti muistuttaa liikaa nänniä :'D


Jee, ruokaa joka ei ole niin tulista!


Pitsan makuisia Pringlessejä? Why not? :D Odotan innolla saavani maistaa karamellin makuisia Pringlessejä, joita näin jossain.

Yhdessä koulunruokaloista on jopa enkuksi länsimaista ruokaa (korealaisittain). Cutletit on lemppareitani, koska kastike on vaan niin hyvää ja makeaa! Ja aina saa Pepsiä ruuan kanssa. Terkkuja iskälle ;)


Koreassa on kivoja karaokehuoneita, ettei tarvi laulaa muiden edessä niin kuin Suomessa. Kaveriporukalla vaan sinne ja juomat mukaan niin alkaa laulattaa!


Joku vaalikamppanja oli näinkin pramea. Vähän erilaista vaalimainontaa kuin Suomessa!


Katuruoka näyttää useimmiten tältä ja maksaa 1 000 wonnia tai vähemmän / tikku. Eli 80 senttiä tai vielä vähemmän. Ne voivat olla taikinaisia, tulisia, jotain sisällä, kaikennäköistä friteerattua. Tykkään! Ruoka on niin ihanan halpaa täällä :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti